Minä liityin sinuun

Istun tässä meijän terassilla, kattelen pihassa kuljeskelevia hanhia, puiden huojuntaa tuulessa ja Wandan makoilua tossa vieressä nautiskellen auringosta. Jaro ja Luca on pesiskoulussa, Mico lähti kavereitten kans kylille ja nuorimmainen on vielä hetken päiväkodissa. Aamulla hain kauppatilauksen ja tää päivä on menny muuten vaan tässä kotona siivoillen ja lasten ja elukoitten kans touhuten. Tällaset päivät on mun mielestä parasta, kun ei oo suunnitelmia. Ja näitä päiviä kun on nykyään aika vähän. Varsinkin viime viikkoina on ollu tosi paljon aikatauluja, varsinkin nuorimmaisen asioissa, niin tällasista päivistä osaa senkin takia nauttia jotenkin vielä enemmän. 

Kun katon ympärilleni, oikein hymyilyttää. Tähän me on tultu. 15 vuotta sitten tänään me oltiin nuoria,  päätä pahkaa rakastuneita ja matkalla alttarille. Eikä kumpikaan sillon olis voinu arvatakkaan, mitä nää vuodet meille tuokaan eteen. Kuinka pitkä matka on nuoresta toisiinsa hullaantuneesta parista ison perheen vanhemmiks ja kuinka paljon enemmän elämässä onkaan sitä arkea ja työtä, kun juhlaa. Ja kuinka niitä astioita ei voi loputtomiin esipestä kylpyammeessa vasta sitten, kun enää yhtään puhdasta lautasta ei oo jäljellä. 😁

Meijän elämä on ollu toisistamme oppimista, yhteisen sävelen löytämistä, loputonta naurua huonoille vitseille ja lukematon määrä uusia ideoita. Enkä olis voinu uskookkaan, kuinka maailman parhaan matkaseuran löydänkin tälle reissulleni. En olis arvannut, minkälaisiks ihmisiks me yhdessä muokkaannutaan ja kuinka lopulta molemmat opitaan sulautumaan toisen elämään niin tiukasti kiinni, ettei niitä enää saisi erotettua toisistaan. 

Meijän matkalle tuli nopeesti mukaan lapsia, jotka on jokanen tehny meistä aina vähän erilaisia vanhempia ja muuttanu meitä ihmisinä ja puolisoina. Kun yhden lapsen kans pitää oppia olemaan kärsivällinen ja harjotella loputonta ymmärrystä, toisen lapsen kanssa samat asiat ei toimikkaan ollenkaan. Ja vaikka mää hoidan meillä käytännössä tätä vanhemmuutta aika pitkälti, niin tiedän että kukaan muu maailmassa ei ymmärrä mua niinkun Eetu, eikä rakasta niitä mukuloita samalla tavalla. Ja se jos joku on kantava voima. Että ollaan yhdessä. Samalla puolella. Ja toiseen voi aina tukeutua, kun tuntuu että koko maailma hajoo ja kukaan ei ymmärrä. Ja että just meijän takia noi neljä sankaria on sellasia kun on. Koettelevia, hauskoja, kauniita ja totaalisen raivostuttavia, meijän rakkaita mukuloita.  

Vielä tänäänkin, 15 vuotta myöhemmin, tartun samaan käteen ja hymyilen. Vielä tänäänkin haluan elää tän elämän loppuun saakka sun kanssa. Vielä tänäänkin katon sun kanssa yhdessä tätä kaikkee mitä me on kahdestaan rakennettu. Tätä perhettä, kotia, elämää. Ja vielä tänäänkin kiitän susta, Eetu. Toivon, että saadaan nähdä vanhuus, lastenlapset ja heidän lapset yhdessä. Ja että muistetaan aina pysähtyä tähän samaan tunteeseen, että hittolainen kun me ollaan onnekkaita. Kivenheiton päästä löyty elämän suurin ja merkityksellisin ihminen. Mun elämäni rakkaus.

Toivon kaikille kesää täynnä rakkautta, iloa ja unelmia.

Kiitos kun luit.💓💓