Kertokaa lasten lapsille lauluin

Pari viime vuotta on ollu aika kummallisia suorastaan. On tapahtunu asioita, joita ei nykymaailmassa enää kuvitellu voivan tapahtua. Ensin tuli korona, josta alkuun varmasti moni (minut mukaan lukien) ajatteli, ettei se ny tänne meille Suomeen leviä herranjestas. Että se on joku kaukanen virus, josta hetki jaksetaan taas vouhkata, kun ei oo medialla parempiakaan uutisia. Mutta eipäs ollukkaan. Tähän päivään saakka korona on ollu maailman isoin uutinen. Virus, joka on monella tapaa muuttanu tosi monen elämän. Joka on vaikuttanu kaikkien arkeen tavalla tai toisella. Toisia se on ottanu enemmän aivoon, toisia vähemmän. 

Mutta..Nyt on pari viikkoo eletty tilanteessa, mihin ei ihmiset oo varmastikaan pahimmissa kauhukuvissaankaan osannu varautua. Tai eihän me vielä siinä tilanteessa todellisuudessa eletä, ukrainalaiset on tän kaiken kauhun keskellä ja me muut eurooppalaiset ja oikeestaan koko maailman kansalaiset vaan seurataan kauhistuneita vierestä. Mutta sodan uhka on tullu ensimmäistä kertaa mielettömän pitkään aikaan edes lähelle. Jotenkin sitä on tuudittautunu ajatukseen, ettei nykymaailmassa enää mitään sotaa pääse syttymään. Että osataan hoitaa asiat kuitenkin lopulta niin, että sodan uhka jää vaan uhkaksi. Mutta nyt on todistettu, ettei se asioiden hoitaminen rauhallisesti ja harkiten onnistu, jos seassa on edes yksi riittävän korkeassa arvossa oleva ihminen, joka haluaa sotia. Jos jokasella maalla olis oma Sauli Niinistö, niin tuskin kovin äkkiä jouduttais oikeesti sotaa edes ajattelemaan. Mutta nyt se on väkisin ollu mielessä oikeestaan joka päivä. Oon miettiny tosi paljon omaa perhettä, ja myös niitä suomalaisia miehiä ja naisia, jotka on aikanaan meitä puolustanu ja antanu meille tän maan, jossa me nyt saadaan elää.

Tästä syntykin ajatus, että näin pelottavassa tilanteessa on hyvä hiljentyä miettimään, mistä kaikesta saan olla kiitollinen. Se, että on oma koti ja saa asua ja elää just siellä, missä haluaa rakastamiensa ihmisten ympäröimänä, ei oo millään tavalla itsestäänselvää. Se että meillä on ne jokapäiväset tavallisen arjen askareet, työt, koulut, päiväkodit ja kerhot ja että päästään illalla koko perhe kokoontuun saman pöydän ääreen syömään, se on mielettömän arvokasta. Väitän, että just ne asiat, joita vähiten huomaa ajatella ja arvostaa tavallisessa elämässä, onkin just niitä maailman tärkeimpiä hetkiä. Ne läksyistä taistelut lasten kanssa, jokapäivänen miettiminen 'mitä tänään syödään' ja iltahepulit, kun kaikki juoksee pitkin pirttiä ja sekoilee niinku päättömät kanat. Niitä hetkiä mä kaipaisin ensimmäisenä. Ja niitä aion muistaa arvostaa. Tänään haluan olla kiitollinen Suomesta. Kodista. Perheestä. Kaikesta rakkaudesta mitä oon elämääni saanu. Oon kiitollinen turvallisesta ja hyvästä lapsuudesta, minkä oon saanu vanhemmilta lahjaks. Sieltä on mulle jääny niin hyvät eväät elämään, että parempia saa hakea. Oon kiitollinen Eetusta ja siitä, että hän saa joka päivä tulla töistä kotiin meijän luokse. Oon kiitollinen jokasesta kiukuttelusta lasten kanssa. Jokasesta itkupotkuraivari-kohtauksesta ja jokasesta halauksesta. 

Jos ei sodan uhkassa oo mitään hyvää, niin käännetään se osuus hyväks, että kun on lähellä menettää kaiken tärkeen elämässä, niin muistais taas arvostaa ihan jokasta rauhallista aamua, jokasta pyykkikoneellista ja sitä, että voi lähtee omaan lähikauppaan ostaan maitoo muina maunoina. Koska sitä elämä on. Arkea. Pieniä hetkiä. Rakkautta. Surua. Menettämisen pelkoa. Niistä koostuu elämä, joka on just tällasenaan mielettömän tärkeetä, arvokasta ja ainutlaatusta.  

Pidetään myös huolta, että aina muistetaan itse ja opetetaan lapsille kuinka Suomen puolesta sodissa taistelleet ihmiset on antanu meille tän maan ja elämän, joka meillä on nykyään. Se on asia, jonka toivon aina pysyvän meijän mielissä. Ja jos ja kun nyt selvitään sodasta, niin muistutetaan itteemme aika ajoin, että aika perkuleen kivasti meillä on kumminkin asiat täällä. Ei sillä, saa kiukutella ja kitistäkin, jos vaan suurimman osan ajasta muistetaan, kuinka pumpulista elämää kuitenkin saadaan viettää nykypäivän Suomessa.

Tällasia kevyitä ajatuksia tähän päivään. Kiitos kun luit💙