Cup of hope

Kahvetta kiitos.

Kahvi. Tuo jumalten juoma. Jos ette vielä tienny, mää oon niin perso kahveelle, kun olla ja voi. Aina on aikaa keittää kahvit. Ja mitä isompi kuppi, sen parempi. 

Kahvi edustaa mulle jotenkin sellasta kodikkuutta ja rauhaa. Vaikka olis minkälainen kaaos ympärillä, kun kaadat kahvia kuppiin, se vähän niinkun tekee sun elämään sellasen tauon. Ja vaikka et sitä aina edes joisi kokonaan, tai muistaisit juoda vasta kun se on jo ihan kylmää, se on silti sen arvosta. Jo pelkkä kahvinkeittimen ääni rauhottaa ja saa tuntemaan semmosen ihanan lämmön.

Mun mielestä kahvi on myös aina ollu semmonen hyvänmielenilmaus. Kun kysyt, että 'kai sää kahvia juot?', niin siitä tulee semmonen fiilis, että vieras on tervetullu ja sulla on aikaa ja halua jutella just hänelle. Kahvit keitetään myös sillon kun ilo on suurimmillaan. Kun vauva on syntynyt ja uus elämä alkaa. Kun nuoripari ilmottaa kihloista. Kun vietetään synttäreitä, rippijuhlia tai valmistujaisia. Kahvit keitetään myös niinä kaikista synkimpinä hetkinä.

Jopa sähkökatkon aikana tulee aina mieleen, että kun ei muutakaan voi tehdä, niin keitetääs kahvit. Kunnes perkule tajuaa, että se kahvinkeitinhän vissiin toimii sähköllä. Tarvis siis aina olla nuotio ja pannukahvimahdollisuus.

Kahvihetkiin mun mielestä hyvin kiteytyy suomalaisuus. Loputon kateus, piikittely ja hiljainen mutkuttaminen jää taakse, kun joku sanoo, että 'pannaas keittäen kahvit!'. Kolminkertainen hurraa-huuto siis jopa lähes viinin ohi juoksevalle juomalle, mahahaavojen aiheuttajalle ja elämän eliksiirille, KAHVILLE!

Kivaa päivää just sulle💝